Lupaus

Tällä konstilla blogin kirjoittaja laihtui ensimmäisen viikon aikana kolme kiloa ja saman verran seuraavalla viikolla. Lähtöpaino reilut 95 kiloa. Näe nälkää ja laihdu!

21.9.2013

Päivä 6

Aku Ankka ja pirtelö - loistava yhdistelmä
Edellisen päivän mässäilyn jälkeen on aika palata asialinjalle. Aloita aamusi Aku Ankalla ja raikkaalla rahkapäärynäsoseananaspirtelöllä. Se maistuu todella makealle ilman sokeriakin. Huolehdi muuten siitä, että ostat joko tuoretta ananasta tai säilykettä omassa mehussaan. Älä sorru turhaan, ylimääräiseen sokerihuurteeseen.

Päivällä nautit kasviskeittoa, mutta älä soseuta sitä tällä kertaa. Näyttää paremmalta ja maistuukin sen takia mukavammalta. Kyytipojaksi voit puraista kaksi näkkileipää rasvanokareen kera.

Illalla syöt banaanin ja kaksi hedelmä- tai marjasosepurkkia. Jos aivan kamala nälkä on, pilko hieman tomaattia ja salaatinlehtiä. Yhdistä niihin puoli purkkia raejuustoa ja pistä tuulelta piiloon.

Huomaat vähitellen, että ruoka ei ole maailman tärkein asia.

20.9.2013

Päivä 5

Perjantain juhlalounaasi
Tänään voit käydä hätäiseen puntarilla toteamassa pienen painon pudotuksen. Olet tosin tainnut unohtaa yhden olennaisen seikan. Sinun täytyy joka päivä käydä vähintään tunnin mittaisella kävelylenkillä. Vauhdilla ei ole mitään väliä, kunhan pysyt liikkeessä kaiken aikaa. Juoruilu naapurin äijän kanssa Kimi Räikkösen vaiheita ihmetellen ei ole kävelyä. Äläkä keksi mitään selityksiä tai tekosyitä jäädä sohvalle...tai edes Facen ääreen. Painu ulos!


Aamupalaksi banaanirahkaa ja sitten perjantain kunniaksi oikea juhlalounas. Kahden mahdollisimman rasvattoman kinkunviipaleen väliin kätket raejuustoa. Lautasen keskelle slaissaat keitetyn kananmunan, jonka päälle voi ripottaa hieman aromisuolaa. Lopun lautasesta kätket salaatin alle, kuten kuvassakin. Nauti vesilasillisen kera oikein hitaasti ja nautinnollisesti.

Illalla syöt sitten yhden luumusoseen lastenruokajemmastasi...

Kahvia nappailet fiiliksen mukaan, mutta älä taaskaan liioittele sen kanssa.

19.9.2013

Päivä 4

Kananmunassa on proteiinia,
ethän halua lihastesi surkastuvan!
Aamupalaksi nautit tällä kertaa rasvatonta jugurttia, joka on myös maustamatonta. Sekaan voit pistää jotain lastensosetta makua antamaan.


Päivällä nautit keitetyn kananmunan ja vaikka hieman salaattia tai kurkkua.


Kotona tuossa viiden maissa maistuu yksi banaani ja iltapalan kuittaat rahkasoseella. Jos ihan oikein kova nälkä on, niin voit nauttia toisenkin kananmunan, keitettynä!

17.9.2013

Päivä 3

Aamulla normisoseet ja sitten päivällä;



Mittaa kattilan pohjalle vaikkapa kolme desilitraa vettä ja kiuhata se. Lisää yksi kasvisliemikuutio ja sekoita perusteellisesti.


Pilko yksi porkkana hieman sormenpäätäsi pienemmiksi palasiksi ja lisää ne liemeen. Pilko myös yksi pieni tomaatti ja lisää palaset mukaan. Anna kiehua noin kahdeksan minuuttia tai vaikka kymmenenkin.

Lisää kourallinen parsakaalin ja saman verran kukkakaalin kukintoja. Anna kiehua vielä noin vartin verran. Lorauta lopuksi mukaan noin puoli desilitraa 7% ruokakermaa (esim. Eldorado). Kiehauta lyhyesti.


Soseuta pamiksella, mutta älä ole liian "krouvi". Nauti vesilasillisen kera kaikessa rauhassa. Huomaa tyytyväinen olo ja erinomainen maku.


Illalla nappaat banaanin ennen nukkumista!

15.9.2013

Päivä 2

Aamulla herätessä on nälkä, joten kahvia tippumaan. Jääkaapista purkillinen rahkaa, joka sotketaan persikkapäärynäsoseen reippain ottein. Jos haluat, niin banaania voi myös käyttää.

Sitten vain naamariin ja kahvit päälle.

Lounaalla yksi "Bona"kuningatar, minkä lisäksi nautit vapaasti vettä ja/tai kahvia. Kahvin kanssa ei tietysti kannata liioitella, sillä se ei tee tyhjenevälle vatsalle kauhean hyvää.


Iltapalaksi pilkot salaatinlehtiä, kurkkua, tomaattia ja mahdollisimman rasvatonta raejuustoa yhteen. Nautit vesilasin kera tai jos siltä tuntuu, otat mukillisen rasvatonta piimää. Nukkumaan mennessä tarpeen vaatiessa yksi "Bona" lisää sekä kaksi rasvatonta kinkunpalaa...niitä, mitä normaalisti laittaisit voileivälle.

Käy levolle uneksimaan pizzasta ja broilerin koipipaloista!

14.9.2013

Päivä 1

Nyt loppuu lasagnen puputtaminen
Tarkoitus on siis pudottaa muutamia kiloja 95 kilon elopainosta 180 senttiä pitkältä keski-ikäiseltä mieheltä. Laihdutus on kuulemma kauhean hankalaa ja sitä pitää suunnitella huolella - näin minulle on kerrottu.

No ei kyllä pidä paikkaansa. Laihduttaminen onnistuu erittäin yksinkertaisesti kahta neuvoa noudattamalla; syö vähemmän kuin kulutat ja kärsi nälkää. Kyllä, et taatusti laihdu, jos sinulla on koko ajan kylläinen olo.


Omat keinoni, joita tässä blogissa aion esitellä muutamia aikoja, eivät perustu mihinkään erityisiin suosituksiin tai valmiisiin konsteihin. Kaikki on ihan itse keksittyä. Kokeile siis vapaasti - takaan, että tulet olemaan nälkäinen!


Päivänä yksi unohdat kaappiin rasvat, sokeriset jugurtit, leivät, jauhot, ryynit, perunat, pastat ja riisit. Ostat kaupasta 59 sentillä kappale muutamia rasvattomia rahkapurkkeja, banaaneja, säilykeananaksia omassa mehussaan sekä erilaisia soseita lastenruokahyllystä. Sieltä löytyy yleensä ainakin mangoa, kuningatarta ja päärynää yms yms.


Kotona sotket vaikka käsin, ellei mitään sopivaa aparaattia löydy siitä kahvinkeittimen alapuolella olevasta kaapista, yhteen paketin rahkaa, pienen purkillisen ananaksia sekä päärynä/persikkasosetta. Tee massasta mahdollisimman tasaista.

Sitten vain lusikoit tai juot sen sisuksiisi hitaan nautinnollisesti. Samalla voit halutessasi napata pari pikkukuppia kahvia, johon voit lorauttaa maitoa tai pikkulusikallisen sokeria, jos ne sellaisia tuntuvat vaativan.

Tämän siis teet aamusella. Puolen päivän jälkeen nautit yhden banaanin. Illansuussa teet samanlaisen rahkasydeemin, mutta tällä kertaa vaikka mangon kera. Päivän mittaan voit nauttia kraanavettä ihan niin paljon kuin sielu sietää.....

Joo, helvetillinen nälkä tulee olemaan, älä pelästy, kuuluu asiaan...

Muutaman päivän päästä päivän 2 ohjeistus.............